Naivismia – Huvin vuoksi -näyttely 1.7.-8.8.

 

Naivismia – Huvin vuoksi -näyttely 1.7.–8.8.2021 Oriveden KampusKulttuuriosuuskunta Pro Orivesi  ja Suomen Gallupin säätiö järjestävät heinä-elokuussa Oriveden Kampuksen Galleria Akvaariossa naivistisen taiteen näyttelyn. Näyttely koostuu kahdeksantoista taiteilijan teoksista.

Akvaarion näyttelyn suunnitelleen Seppo Salmen lähtökohtana on ollut Kampuksen historia.

”Orivedellä on vuosikymmenien aikana opiskeltu ympäri vuoden taide- ja kulttuurialan aineita. Pitkien kurssien ohella monet kesäkurssit ovat tulleet tutuksi mm. laulajille, muusikoille, runoilijoille ja kuvataiteilijoille. Säätiön kokoelmasta löytyi yllättävän monia töitä, joiden aiheena on taiteilija ja taiteen tekeminen. Näyttelyssä niitä on mukana 34.”

Suomen Gallupin säätiön kokoelma on merkittävin naivistisen kuvataiteen kokoelma Suomessa. Siinä on noin 600 naivistista maalausta noin sadalta koti- ja ulkomaiselta taiteilijalta. Kokoelman ydin muodostuu Martti Innasen maalauksista ja 1990-luvun nimekkäiden naivistien teoksista. Kokoelma karttuu pääasiassa lahjoituksin.

Oriveden Kampus, Galleria Akvaario, Naivistit – Suomen Gallupin Säätiö – Hannu Kekäläinen
Hannu Kekäläinen Suomen Gallupin Säätiöstä esitteli säätiön kokoelmista koottua naivististen töiden näyttelyä. avajaisissa 1.7.2021.

 

 

 

 

 

 

 

 

Näyttelyn esittely 24.7.

Galleria Akvaariossa esillä olevasta naivistisesta taiteesta sekä Suomen Gallupin Säätiön kokoelmasta tulee kertomaan näyttelyn kuraattori Seppo Salmi. Tervetuloa kuuntelemaan asiantuntijaa lauantaina 24.7. kello 14!

Naivismi Seppo Salmi Oriveden Kampus Martti Innanen

Taideluento: Naivismi – maailman hauskin ismi

Oriveden Kampus – Keijo Koivulan luento: Naivismi – maailman hauskin ismi 10.7.2021Näyttelyyn liittyen kuullaan lauantaina 10.7. klo 14 Kampuksen Topelius-salissa taideasiantuntija Keijo Koivulan luento naivismista maailman hauskimpana isminä. Luennolla hän puhuu ja esittää kuvia sekä maailmankuulujen että kotimaisten taiteilijoiden teoksista. Koivula kysyy, onko naivismi oppineiden kiusa ja toteaa sen olevan taidesuuntaus, jonka tekijät viettävät taiteilun juhlaa ja elämänjuhlaa vapaina kaikista teorioista ja määrittelyistä.

Koivulan mukaan aito naivisti on maalarina itseoppinut. Kaikkien naivistien isä, Henri Rousseau, oli tullimies. Suomen naivismin grand old man Håkan Brunberg puolestaan oli palopäällikkö. Esille tulee luonnollisesti myös Martti Innanen. Se ’Huuhaa’ Innanenhan oli taiteen ja musiikin monitaituri, syntynyt ja kehittynyt sellaiseksi ilman akatemioita ja mestarikursseja!

Näyttely: Galleria Akvaario, Oriveden Kampus, Koulutie 5, Orivesi
Avoinna: 1.7.–8.8.2021 ti–pe   12–18 / la–su   12–16 (ma suljettu)
Lippujen hinnat: aikuiset 10 € / opiskelijat & eläkeläiset 7 € / alle 16-vuotiaat lapset ilmaiseksi

Taideluento: Oriveden Kampus, Topelius-sali, Koulutie 5, Orivesi
Aika: la 10.7.2021 klo 14. Luento on maksuton.


Kuitin Tuuli -yhtye esittää Martti Huuhaa Innasen tunnetuksi tekemän kappaleen ”Hiljaista on” Naivisimia – Huvin vuoksi -taidenäyttelyn avajaisissa Galleria Akvaariossa Oriveden Kampuksella 1.7.2021.