Hyvinvointimessut toukokuussa


Hyvinvoinnin tekijät tutuksi – yleisölle ja toisilleen

Hyvinvoinnin messuja suunniteltiin keväälle 2020 – jäivät koronan alle. Nyt otetaan uusiksi.
Messut järjestää Kulttuuriosuuskunta Pro Orivesi yhdessä SOTE-osuuskunta Pirkanmaan, Oriveden kaupungin ja TREDUn kanssa. Myös muut hyvinvointialan yhteisöt ovat tervetulleita mukaan järjestelyihin.
Messut pidetään Kampuksen Klemetti-salissa yksipäiväisenä tapahtumana, lauantaina 14.5.2022. Myös ulkopaikkoja Kampuksen pihalla on käytettävissä. Valmistelussa suunniteltiin tapahtuman pitämistä yleisölle avoinna klo 10-16.


Tavoitteena on, että orivesiläisten ja lähiseudun hyvinvoinnin tekijät – yritykset ja yhteisöt – pääsevät tuomaan toimintaansa esiin ja markkinoimaan itseään yleisölle. Hyvinvointi ymmärretään laajana käsitteenä.


Yhtä tärkeänä tavoitteena pidetään sitä, että hyvinvoinnin tekijät tutustuvat toisiinsa ja kenties jatkossa voivat toimia yhteistyössä ja siten täydentää palvelujaan. Voihan myös olla, että messujen aikana ilmenee joitain asioita, joiden mukaista palvelua kukaan ei toistaiseksi Orivedellä tarjoa – siis uusia yritysideoita.


Messuille järjestetään oheisohjelmana mm. luentoja ja tietoiskuja eri hyvinvoinnin teemoista. Myös mielen ja kropan hyvinvointiin liittyvät hoidot ovat mahdollisia. Lapsiparkkikin on suunnitteilla, jotta vanhemmat ja isovanhemmat pystyvät paremmin keskittymään messujen antiin.


Osallistumismaksu pyritään pitämään mahdollisimman alhaisena. 15.4.2022 mennessä maksettuna maksut ovat seuraavat:
– yksinyrittäjät ja vapaaehtoistoiminnan yhdistykset 25,00 €
– isommat yritykset ja ammattiyhteisöt 60,00 €
Huhtikuun puolivälin jälkeen maksut nousevat 1,5 kertaisiksi eli 37,50 ja 90,00 euroon.


Osallistumismaksuun sisältyy nettipohjainen Soteosuuskunta Pirkanmaan jo tekemä, vielä julkistamaton paikallisten palvelujen nettipohjainen esite. Siinä on tällä hetkellä ryhmiteltyinä palveluja kuuden otsikon alle; (1) Terveys, hoiva ja hoito, (2) Kodin ja kiinteistön hoito, siivous, (3) Taksi, tavarakuljetukset, muutot, (4) Ateriapalvelut, pitopalvelu, (5) Asumispalvelut, majoitus- ja kokouspalvelut sekä (6) Vapaa-aika. Otsikkoja voidaan helposti lisätä. Esitteeseen kootaan kaikki messuille osallistuvat toimijat ja se toimii nettipohjaisena messuesitteenä. Tämä esite on tarkoitus jättää käyttöön myös messujen jälkeen.


Kampuksella on jossain määrin saatavilla esittelypöytiä 5,00 euron hintaan. Pöydät tulee varata ennakkoon.


Ilmoittautumisia otetaan jo vastaan sähköpostilla myynti@orivedenkampus.fi. Ilmoittautumisen yhteydessä tulee ilmoittaa yhteyshenkilö, sähköpostiosoite ja puhelin, jotta lasku osallistumisesta voidaan lähettää.


Tervetuloa mukaan tekemään yhdessä mukava messutapahtuma.