Rennot ja juhlavat avajaiset Kampuksella

Oriveden Kampus avajaiset Oriveden kaupungin facebook-päivitys
Oriveden kaupunki huomioi Kampuksen avajaiset näyttävästi Twitterissä, mistä tässä ruutukaappaus.

Oriveden Kampus avasi 11.9. syyskauden ja samalla Kampuksen toiminnan ylipäätään, varsinaisten avajaisten jäätyä pitämättä keväällä koronan takia. Avajaisjuhla Klemettisalissa oli yhtä aikaa rento ja juhlava.

Oriveden kaupunginjohtaja Juha Kuusisto kiitti Kampusta hyväksi yhteistyökumppaniksi. ”Täällä on nyt kaupungin parhaat koskaan nuorisotilat, ja Klemettisalin käytöstä liikunta- ja muuhun käyttöön sovitaan pian.”

Eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Paula Risikko onnitteli ja kiitti Kampuksen tekemästä kulttuurityöstä: ”Kampus on osannut elää koronan kanssa ja tuo toivoa ja sivistyksen valoa.”

Entisen Oriveden Opiston puhetaidon opettaja Virpi Kaartinen kertoi muun muassa kuulleensa opistoaikoinaan, että ”tässä salissa on hyvä akkusatiivi”. Opistolla tehtiin, mokattiin ja opittiin yhdessä.

Kosketus-kuoro johtajanaan Marko Koskinen esitti muun muassa Jean Sibeliuksen Kantelettaren runoon säveltämän laulun ”Saarella palaa”. O´Rives-yhtye ilahdutti yleisöä irlantilais-suomalaisella kansanmusiikilla salissa ja myös lähtöaulassa.

Opistolla lukioaikanaan opiskellut Petro Leinonen jazzaili aulassa tuliaismusiikkia ja sai tervehdyksen hänelle filosofiaa opettaneen Eero Ojasen puheessa. Puheen esitti Kulttuuriosuuskunta Pro Oriveden toimitusjohtaja Reijo Kahelin Ojasen estyttyä pääsemästä paikalle.